Kiropraktikko Emma Honkonen on opintovapaalla helmikuun ja maaliskuun ajan

Olen opintovapaalla helmikuun ja maaliskuun 2025 ajan. Palaan täysipäiväisesti vastaanotolle huhtikuun alussa ja Soukkaan aikoja voi jo varata nettiajanvarauksen kautta. Myös puhelimitse pystyy varaamaan aikoja molemmille vastaanotoille.

Palasin vuodenvaihteessa äitiyslomalta. Nuorin kolmesta lapsestani täytti tammikuussa yhden vuoden. Vuosi alkoi kuitenkin intensiivisesti ensihoidon perustason kurssilla Yrkeshögskolan Arcadassa. Opiskelun ohessa olen tehnyt klinikkatyötä Soukassa Espoossa noin yhden päivän viikossa. Nokialle valitettavasti en ole kerinnyt pitämään vastaanottoa. Tiukka kuuden viikon opiskelurupeama tulee tällä viikolla päätökseen ja ensi viikolla (hiihtolomaviikolla) alkaa kuuden viikon ensihoidon perustason työharjoittelu. Kyseessä on ensimmäinen ambulanssiharjoitteluni. Suoritan harjoittelun Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Työharjoittelun aikana vastaanottoni on kiinni, mutta palaan töihin heti harjoittelun jälkeen huhtikuun alusta.
Huhtikuulle voi jo varata aikoja Soukkaan nettiajanvarauksella tai soittamalla 041-5179092. Nokialla seuraava vastaanottoni on lauantaina 5.4.2025 ja sinne voi varata aikoja soittamalla Pirkolle numeroon 045-1125152.
Oikein hyvää kevättä ja huhtikuussa nähdään taas vastaanotolla!
Comments